Miko osallistui Kuusysin jalkapallokouluun, joka kesti kaksi viikkoa. Tänään oli toinen lopputurnauksista ja poika pelasi siellä ihan täpöllä mukana. Olimme jo valmistautumassa kotiin lähtöön, kun vieras mies tuli juttusilleni ja esitteli itsensä urheilutoimikunnanjohtajaksi. Hän tarjosi Mikolle paikkaa syksyllä seuran edustusjoukkueessa. Kehui kovasti Mikoa ja sanoi, että haluaisi todella syksyllä nähdä tämän pojan edustusjoukkueen treeneissä, joiden ohjaajana kuulemma itse toimi.
Hiukan yllättävää ja ajatusta antavaa, etenkin minulle, joka en jalkapallosta mitään ymmärrä, enkä ole siitä mitenkään ollut ikinä kiinnostunut.
En ole vielä tehnyt varmaa päätöstä laitanko Mikon nyt kuusivuotiaana tuohon jalkapallokouluun vai kieltäydynkö tästä tarjouksesta. Miko varmasti haluaisi aloittaa siitä ei ole epäilystä. Koko talven Miko kertoi kaikille harrastavansa jalkapalloa, vaikka ei ollut käynyt kuin edellisenä kesänä (myös) kahdenviikon jalkapallokoulun.
Harrastushan on mukava ja kannatan liikuntaa kaikella tavalla, mutta mua hiukan pelottaa tuo lajin tapaturma alttius ja niiden vammojen laatu mitä jalkapallossa sattuu. Tunnen pari puolirampaa ystävää joilta on nuorena taklattu polvet hajalle. Joten hiukan mietityttää laittaa poika tuohon kouluun, jossa tosissaan opetetaan jalkapallon peluuta. Nämä edustusjoukkueen lapset menevät suoraan ammattilaisten valmennettaviksi.
Kuulin myös juttua, että tässä 6-7 vuoden iässä heidät pongataan ekan kerran sisään edustusjoukkueeseen, sitten seuraavan kartoitus on 10 vuoden iässä ja silloin jos ei täytä kriteerejä potkastaan pois. Jos saa jatkaa on teini-iän paikkeilla on seuraava kartoitus.
Tietysti mun ei tosiaankaan pitäisi miettiä kuin tätä hetkeä, eihän sitä tiedä haluaako Miko enää vuoden päästä edes pelata? Ja eihän nämä lapset tässä iässä nyt vielä toisiaan jalattomiksi kait kamppaile?
Asiaa harkitaan.
Tietty, yhtälailla olen opettanut poikaa ratsastamaan ja onko sekään sen turvallisempaa? - tosin en tiedä ketään, joka olisi pysyvästi rampautunut tippuessaan hevosen selästä. Vaikka olen kyllä kuullut, että ihmisiä on halvaantunut tai jopa kuollut kenttäratsastuksessa - mitä en ole kuullut jalkapallossa tapahtuvan.
Kumma juttu - yleensä en "varjele" tällä, tavalla lapsiani, vaan ajatukseni on, että elämää ei ole ilman riskejä. Tietty en anna lasten älyttömyyksiä tehdä, mutta en joka asiasta vouhotakaan. Kipu opettaa.. ;)
Ehkä tää epävarmuus johtuu myös siitä, että jalkapallo on mulle oikeasti tosi vieras laji. En kinä seuraa sitä edes televisiosta.
No tuo valmentaja ottaa muhun yhteyttä vielä ja mulla on aikaa miettiä marraskuuhun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti