perjantai 28. tammikuuta 2011

Puomille vauhtia

Tehtiin treeninä Pennin kanssa eilinen episten 2-3 luokan rata. Jossa ei tuntunut juuri ongelmia olevan tänään.
Kepeille menoa treenasin niin, että itse olen jo ohi ensimmäisen keppivälin, kun koira vasta saavuttaa esteen. Hienosti haki Penni oikean keppivälin, vaikka olin sen edellä.
Puomille treenasin vauhtia. Likka tavallisesti "jolkottaa" puomin hiljaisella vauhdilla ja tavoitteena on saada se juoksemaan este nopeammin läpi.  Harjoitus: este,- 4.5m. väli- puomi - 4.5m. väli este. Tea palkkasi puomin kontaksia ja minä juoksin reilusti sarjan ohi hiljentämättä vauhtia, näin saatiin Pennille hyvä vauhti puomilla, kun oli kiire perääni, kun kuljin pitkällä edellä.
Lopuksi tein suoraviivaisia irtoavia pätkiä pallolla palkkaamalla. Hieno tyttö! Hyvin kulki.
Tea sanoi, koiran liikettä puomilla seuratessaan, että sillä saattaa hiukan olla oikea lapa vieläkin jumissa. Käsin kosketeltaessa ei kuitenkaan tunnu pahoja jumittumia.

Tajusin sitten kotiin ajallessani, että sunnuntaina on Oreniuksen koulutus, johon olen Pennin kanssa ilmoittautunut. Ja olen treenannut jo kahdesti peräkkäin tällä viikolla. Toivottavasti Penni jaksaa vielä sunnuntain. Ensi viikolla en treenaa ylimääräistä vaan pidän hiukan taukoa. Tuo on sellanen otus, ettei kestä liian tiheää treeniä vaan "sammuu". Huomenna se saa pitää vapaata, en ees käy lenkillä, vaan saa liikkua sen minkä haluaa omassa pihassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti