Napin tokat 5vk.

Pentuja vapaana.

Toinen tyttöpentu ja toinen poika pentu etsii sitä omaa tulevaa kotia.
Pennut luovutetaan aikaisintaan viikolla 43 rekisteröityinä, sirutettuina, madotettuina ja kaikin puolin muutenkin asiallisesti kasvatettuina. Eläinlääkärin tarkastamina kera pentutestituloksen.
Tyttöpentua harkitaan myös sijoitukseen, mutta tästä ei ole vielä varmaa päätöstä.

Jos kiinnostuit: ota yhteyttä sähköpostitse.
tanja.sundqvist@phnet.fi

Pienet Ällösöpötykset. :)

Pennut 3viikkoa ja 4 vuorokautta.
Meillä tepsutetaan jo kovasti ihan omin koivin ja jaksetaan olla päiväpäivältä pidempiä aikoja valveilla. Toki suurin osa ajasta kuluu yhä nukkuen. Kiinteää ruokaa maistellaa jo kovin ja pieninkin pentu on lähtenyt huimaan kasvukiriin nyt kun kiinteää ruokaa tarjoillaan. Kohta sitä ei enää erota kahdesta muusta sisaruksestaan.
Ääni valikoimiin kuuluu, murraukset, vinkuna ja pienet haukahduksen harjoittelut. Lelujakin hiukan jo kokeillaan suulla ja sitä kaveria vieressä. Rakastettavia palleroita. Nappikin on jo päässyt pidemmille lenkeille pentupesästä ja ottaakin jo välillä hiukan irtiottoa pentulasta. Heti kyllä tunnollisesti on paikalle menossa, kun emoa tarvitaan.
Mun kamera on maailman surkein pokkari ja sillä ei enää näistä juuri kuvia saa kuin niiden nukkuessa. Onneksi kuitenkin ystäväni Janne Ahokas tuli minulle näistä kuvia räpsimään hienolla järkkärillään. Sanoipa Jannekin, että varsin vaativia kuvattavia ovat.

Tässä kuvia, kun pennut ovat 3vk ja 4vrk.

Pennut 13vrk

Pennut kasvavat ja kehittyvät mukavasti.
Painot nousevat kaikilla ja elämä kuluu tyytyväisinä nukkuen ja syöden ja nukkuen ja syöden.
Tässä vaiheessa tämä pentujen kasvatus on varsin helppoa puuhaa, jos pennut ovat tyytyväisiä ja rauhallisia - niillä on kaikki hyvin. Kasvattajan tehtävä on vain huolehtia emosta ja se saakin meillä tällä hetkellä paljon extra huomiota ja rapsutuksia ja jos jonkinlaista herkkua ruokansa lisäksi maidon tuotantoa lisäämään. Hiukan  ronkeliksi on meinannut käydä tuo koiramamma. Olen sitten sotkenut tavan murkinan sekaan mm. jauhelihaa ja kaupan pateita, joita en tavallisesti osta, ruokahalua lisäämään. Omien kanojen kanamunamaitokin maistuu sille oikein hyvin.
Suurin on kaksi kertaa pienintä suurempi. Sen paino nousee n. 30g vuorokaudessa, kun pienimmän paino vain n. 10g vuorokaudessa. Keskimmäiset n. 20g vuorokaudessa. Kaikki ovat oikein pontevia.

Tässä kuvia pennuista 13 vuorokauden iässä.

Napin tokat pennut.

Nappi synnytti 4 virkeää pentua  28.8.
Nappi hoitaa pentujaan tunnollisesti ja pennut kasvaa kehittyvät mukavaa tahtia jokainen omalla asteikollaan. Alkuun ei painot lähteneet kehittymään odotetusti ja jouduin käyttämään Nappia lääkärissä. Napille annetiin oksitosiinipiiki lisäämään maidon nousua ja varmuuden vuoksi antibioottikuuri, sillä kohdussa näkyi ultratessa istukan rippeitä ja runsaasti nestettä. Tämän jälkeen alkoi painot jo seuraavana päivänä nousta.
Yksi pennuista on selkeästi muita suurempi, oli jo syntyessään ja yksi taas selkeästi joukon pienin, suorastaan todella pikkuruinen - mutta sitäkin terhakampi tapaus. Keskimmäiset pennut ovatkin lähes samankokoisia. Niin kaksi urosta ja kaksi narttuahan sieltä syntyä tupsahti piinaavan odotuksen jälkeen. Piinaava on oikein hyvä sana kuvaamaan odotusta, sillä koiramamma synnytti pentunsa 63 vuorokautta toiselta astutuksesta. Eli 65 vuorokautta ensimmäisestä astutuskerrasta että, kyllä täällä odotettiin ja odotettiin tuskaantumiseen saakka. Mutta hyvää kannatti odottaa. Pennut ovat kertakaikkisen valloittavia.

Tässä ensimmäisten päivien kuvia.

Tässä pennut ovat vuorokauden ikäisiä.

 Näissä 3vrk:den iässä

 Alla oletut kuvat on otettu pari päivää ennen Tuiskun uuteen kotiin lähtöä.

Ikävä jäi tuota uteliasta pikkuriiviötä.

Kaksi murua vielä jäi mustan veikan lähdettyä uuteen kotiin.

Tässä aslan juuri enne uuteen kotiin lähtöä. Iso ikävä jäi.

Mutta onni on luotettavan hyvä koti.

Nappi se on päättänyt imettää tuota pentua aikuisikään saakka. Mutta minä se olen ilkiä ja laitankin Pennin yöksi nukkumaan pennun kanssa pentuhuoneeseen ja Nappi saa tulla yöksi meidän kanssa. Eipä pääse Taru yöllä tissille.. Penni on tästä asiasta kyllä totaalisesti erimieltä.
Tarkoitus on ollut jo monta päivää, muuttaa pentuhuone takaisin Mikon huoneeksi ja järjestää makuuhuoneemme niin, että pentukin pääsee sinne nukkumaan. Tarkoittaa mattojen poistoa huoneesta ja huoneen uudelleen järjestämistä niin, että sinne saa asetettua pentuaitauksen nurkkaan nukkumista varten. Se helpottaa sisäsiistiksi kasvattamista, kun se on jo oppinut, ettei tee aitaukseen vaan sen ulkopuolelle. (Ei ainakaan yleensä tee) Joten sen voi sitten aamulla näpsäkästi sieltä nostaa kainaloon ja viedä pihalle. :) Mutta saattaa olla, että hieno suunnitelmani kaatuu siihen, että se alkaa ympäriyötä huutamaan aitauksessaan kurkkusuorana, kun ei pääse Napin luo.. ja himo olisi tissille mennä. Nytkin alkaa joka ilta laulu, kun suljen sen yöksi pentuhuoneeseen, kun siellä ei lattialla pienet yölliset vahinkopisut haittaa, kun sinne on laitettu väliaikaisesti vanha muovimatto suojaksi. Saa nähä kuinka suunnitelmat muuttuu.. ;)

Huhhuh!

Onpa ollut kiirusta. En ole kerennyt tänne blogiinkaan kirjoittelemaan.
Poikapennutkin lähtivät jo koteihinsa. Musta pentu sai nimekseen Tuisku ja vaalea poikapentu Aslan. Uusissa kodeissa on elämä sujunut hyvin. Tuisku on kuulemma osoittautunut varsinaiseksi Tasmanian tuholaiseksi. ;) Aslanin kodissa taas perheen vanhat koirat pitävät pikkupojan kurissa ja nuhteessa. Hyvin ovat vastaanottaneet uuden laumanjäsenen. Nappi ei ole etsinyt poikiaan ja tyttöpentu purkaa leikinhaluaan emoonsa, kun ei sisaruksia ole täällä.
Neiti sai nimekseen Taru ja tulee jo aikahyvin luokse kutsuttaessa. Hihnassa olemista ja kulkemistakin on hiukan harjoitettu parina päivänä ja autolla on matkustettu. Autossa Taru on melkoinen huutaja. Saa ajaa lähes 8 kilometriä, ennen kuin se vaikenee ja tyytyy olemaan hiljaa. Muutenkin se tuntuu käyttävän ääntään tehokkaasti. Toivon, että ikä tuo ymmärryksen siitä ettei huuto auta.
Tänään se oli mukanani agilityseuramme kokouksessa uusia paikkoja ja ihmisiä katsomassa. Yksi kaveri toi belgianpaimenkoiransa siihen muutamaan metrin päähän meistä. Taru ei ensin huomannut sitä ja sitten ykskaks säikähti huomatessaan sen ja alkoi jalat tanassa jännittyneenä sille haukkua. Hyvin vakavana ja tosissaan. Tosi katu-uskottava! Kokoero oli melkomoinen! ;) No jonkin ajan päästä isoja kaverikoiria sitten katseltiin sylistä käsin jo paljon tyynemmällä mielellä.
Sisäsiisteyttä opetellaan kovasti ja moppaamisen määrä on vähentynyt kummasti. Vahinkoja toki sattuu.
Valokuviakin on tullut otettua, mutta nyt on väsy joten yritän laittaa teille niitä nähtäväksi lähipäivinä. Nyt ei kykene eikä pysty.

Pennut kävivät reippaina eläinlääkärin tarkastuksessa. Automatka sujui hyvin. Mennessä kuului takaa kuljetuspoksista pientä kiroilua, mutta paluumatka tehtiin jo hiljaa ja rennosti lötkötellen. Pojilla on kivekset hienosti laskeutuneet ja pennut ovat terveitä ja hienosti kehittyneitä. Tytöllä kulmahampaat hiukan ahtaasti sijaitsevat nyt, mutta leuat kehittyvät ja kasvavat vielä. Joten ei hätiä mitiä. :)
Huomenna olisi sitten Kolumbuksen mustan pennun elämän suuri päivä. Muutto uuteen kotiin. Sydämestäni toivon onnea ja onnistumisia pojan elämälle uudessa kodissa. Ja haikein mielin ajattelen jo luopumista tästä ihanasta pennusta. <3 Luonteeltaa loistava pieni työkoiran alku, mutta ei varmasti kaikkein helpoimmasta päästä. Uteliaisuutta, tarmokkuutta, sinnikkyyttä  löytyy kuin pienestä kylästä. :) Ihan ehta Schipperke. <3

Paddingtonin suuri päivä taas on perjantaina. Sitä ei voi olla rakastamatta. Ja vaikuttaa myös lupaavalta työkoiran alulta. Se ei ehkä ole niin aktiivinen kuin Kolumbus, vaan on hiukan harkitsevaisempi ja pehmeämpi. Todennäköisesti tapaamme Paddingtonin vielä agilityradoilla. Ja saattaapa agiliito viedä Kolumbuksenkin tulevan omistajan mukanaan.. ;)

Melkein7viikkoa.

Hyvänen aika kuinka nuo pennut ovat vauhdikkaita. Ulkona viiletetään häntä putkella tuhatta ja sataa ja seikkaillaan ihan joka paikkaan. Koossa ei pysy lauma enää lainkaan ja emosta ei välitetä ulkona tippaakaan. Yksi menee tuonne ja toinen sinne ja kolmas tänne.. :D Pelottomien seikkailut ulottuvat jo autotallin taakse takapihalle asti. Lumi paljastaa ihania hajuja ja mukavaa maisteltavaa, heinän ja oksien muodossa. Ulos on aina kova halu.
Joukon villiviikari on kotinimeltään "Kolumbus/mustis" = ALATIVALPAS, aivan mahdoton periksiantamaton rämäpää jota emokin ojentaa kovemmin kuin muita. Kuitenkin niin pieni ja miellyttämisen haluinen.
Rauhallisempi ja harkitsevaisempi on veljensä "Paddington" AITOYLLÄTYS. Joka seuraa tarkasti ja viisaan näköisenä ympäristöään ja käy nukkumaan aina keskelle kulkuväylää. Toki velipojalta löytyy sisua antaa takaisin Alativalppaalle, vaikka yleensä tyydytään jäämään alakynteen. Mutta auta armias, kun Aitoyllätys sisuuntuu, niin johan Alativalpas saa näpäytyksen. Pojat ovat ihan bestiksiä keskenään ja remuavat poikien lailla.
"Tytsy" AINARAKAS seikkailee usein omilla teillään ja puuhailee kaikkea omaa ja viihtyy paljon itsekseen. Lempiasento on maata kellottaa selällään. Se herää aina joukon viimeisenä. Mutta löytyy siitä tytöstäkin välillä vitosvaihde. Penni on tytsystä ihana ja Penniä yritetäänkin mielistellä aina  mahdollisuuden tullen. Milloinkohan saisin päätettyä tytsyn lopullisen käyttönimen?
Pentujen rekisteröintipaperitkin tulivat jo postista. Oli nopeaa toimintaa Kennelliitolta.

Pennut 6vk. 5pv.

Mussut ovat jo kasvaneet mahdottoman isoiksi ja eteviksi kaikessa mihin ryhtyvät. Sirutkin ollaan saatu ja Rekisteröintitodistuksia odotetaan.
Heistä tuli virallisilta nimiltään; AITOYLLÄTYS (kermakkopoika), ALATIVALPAS (mustis) AINARAKAS (kermakkotyttö). Kennelnimi on hakusessa ja liitetään sitten myöhemmin nimen eteen.