Ei turhaan kanaa sanota kanaksi. Tai nimitykseen ole syntynyt hiukan älykkyyttä aliarvioiva sävy.
Nuo on oikeasti niin yksinkertaisia otuksia.
Perjantaina jätin yhden kanoista hautomaan kolmea muualta tuotua siitosmunaa, lauantaina ja nyt sunnuntaina on joukkoon tullut kaksi tipitiin munimaa munaa lisää. Eli siis yhteensä 5 munaa on nyt haudottavana kanasen alla.
Aikeissa oli jättää munat vanhalle rouva Muorille haudottavaksi, mutta samaan pesään tunkee hänen kesäinen tipunsa ja omii osan munista alleen, ellei jopa vaivihkaa kaikki.
Lauantaina yritin siirtää munat pahvilaatikkoon, jota tarjosin toisessa paikassa Muorille haudottavaksi. Koska tiedän Muorin kokemuksesta hyväksi ja huolehtivaksi emokanaksi. Ei kelpaa pahvilaatikko. Munat saavat olla siellä ja pysyä pahvilaatikossa ja Muori menee takaisin vanhaan pesään hautomaan TYHJÄÄ. Vaikka näki hyvin, että siirsin munat laatikkoon. Siirsin munat takaisin yläpesään, johon Muori välttämättä tunkee, jotteivat ne kylmety. Hetkenpäästä Tipitii meni pesään perässä. Jätin parin yhteishautomaan muniaan.
Tänään illalla kävin kanalassa. Päätöksessäni siirtää toinen flash-värinen kana Matami arestihäkkiin. Ikävä toimenpide, mutta jos mielii saada sen lopettamaan pesässä tyhjän päällä kökkimisen, se on välttämätön vanhanajankonsti.
Matami on nyt viimeiset 1,5kk hautonut tyhjää pesää munimatta yhtäkään munaa. Hän on kovasti sitä mieltä, ettei munia voi ennenkuin nämä näkymättömät munat ovat kuoriutuneet. Muorin ja Tipitiin pesässä oli taas käynyt Muorin alla kato. Edellisenä iltana asetin munat Muorin alle ja kas niistä 4 oli nyt Tipitiin alla ja yksi Muorin alla. Päätin jättää Tipitiin hautomaan munia ja liitin Muorin arestikoppiin Matamin kanssa. Sillä Muorikaan ei ole muninut kahteen viikkoon, koska on hautonut tyhjää pesää, ennen muualta tulleita siitosmunia.
Nyt siis Matami ja Muori ovat eristettynä häkissä kaksi vuorokautta, niin etteivät pääse pesiinsä ja alkaisivat taas munia, jotta saatais niitä munia taas ihan omasta takaa ja sitten myös haudottavaksi asti. Tipitii on kanoista ainoa, joka on nyt muninut - mutta saa nýt ryhtyä kanaemon puuhiin , koska selkeästi tiukemmin pitää munat allaan, kuin Muori, kun kerta onnistuu niitä Muorin alta kähveltämään.
Pikkupiia ei jostakin syystä nyt muni eikä haudo.
Saa nähdä kuoriutuuko noista munista yhtään tipua, kun niitä on vatkattu ees taas kopista koppiin ja kanan alta toisen kanan alle. Kolmen viikon päästä se tiedetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti