On ollut kiirettä ja en ole kerennyt kunnolla kirjoittamaan treenikuulumisia. Jostakin on silloin joustettava. Viime keskiviikon treenikuulumiset Korkeavireellä jäi aivan kirjoittamatta, vaikka harjoitukset oli hyviä. On niistä videolla ratapätkää ja kun aika sallii niin julkaisen tänne harjoituksista ratapohjat näytille ja ehkä videotakin.
Tänään oli myös mukavat treenit. Pennikin löysi sisäisen draivinsa ja etenkin ensimmäisen harjoituspätkän kulki mainiolla vauhdilla. Ihana kokea taas lentävää harjakoiraa. :) Voi kumpa keksisin keinot ja nappulat saada se aina lentämään, vaikka silloin hylky prosentti on erittäin suuri, kun en kerkeä ohjaamaan ajoissa. Mutta se on vaan silloin niin must!
Tehtiin ensin rata kisanomaisesti, sitten uudestaan hiukan ohjaustatapoja muuttaen, sen jälkeen ilman käsiä, jolloin laitoin kädet taskuun, mutta se oli virhe, sillä Penni kuvitteli osan ajasta radalla mun etsivä namia taskusta, joten keskittyminen rataan ei onnistunut hyvin.. ensi kerralla, kun kokeilee ohjata ilman käsiä täytyy laittaa kädet selkeästi selän taakse. Lopuksi tehtiin rata myös ääneti.
Ilmoitinpa sen kisoihin riihimäelle 9.4 kolmeen luokkaan kuitenkin. Harmi on, että ykkösluokat on heti aamusta ja mä en oo hereillä siihen aikaan, vaan kuljen kuin zombie. Pitänee kai sortua käyttämään jotain energia juomaa, vaikka mä boikotoin niitä tavallisesti.
Huomenna lähden Ruotsin risteilylle ja nyt kutsuu peti, jotta jaksaa lasten kanssa risteillä. Joten tänäänkin jää ratapohja ja tarkempi treenikuvaus tekemäti, mutta yritän tehdä jotain yhteenvetoa näistä joku toinen kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti