Nappi se on päättänyt imettää tuota pentua aikuisikään saakka. Mutta minä se olen ilkiä ja laitankin Pennin yöksi nukkumaan pennun kanssa pentuhuoneeseen ja Nappi saa tulla yöksi meidän kanssa. Eipä pääse Taru yöllä tissille.. Penni on tästä asiasta kyllä totaalisesti erimieltä.
Tarkoitus on ollut jo monta päivää, muuttaa pentuhuone takaisin Mikon huoneeksi ja järjestää makuuhuoneemme niin, että pentukin pääsee sinne nukkumaan. Tarkoittaa mattojen poistoa huoneesta ja huoneen uudelleen järjestämistä niin, että sinne saa asetettua pentuaitauksen nurkkaan nukkumista varten. Se helpottaa sisäsiistiksi kasvattamista, kun se on jo oppinut, ettei tee aitaukseen vaan sen ulkopuolelle. (Ei ainakaan yleensä tee) Joten sen voi sitten aamulla näpsäkästi sieltä nostaa kainaloon ja viedä pihalle. :) Mutta saattaa olla, että hieno suunnitelmani kaatuu siihen, että se alkaa ympäriyötä huutamaan aitauksessaan kurkkusuorana, kun ei pääse Napin luo.. ja himo olisi tissille mennä. Nytkin alkaa joka ilta laulu, kun suljen sen yöksi pentuhuoneeseen, kun siellä ei lattialla pienet yölliset vahinkopisut haittaa, kun sinne on laitettu väliaikaisesti vanha muovimatto suojaksi. Saa nähä kuinka suunnitelmat muuttuu.. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti