lauantai 11. kesäkuuta 2011

Riman kisat..

Olin sitten Pennin ja Napin kanssa riihimäellä agikisoissa. Ensimmäinen varsinainen agilityrata meni päin pyllyä molempien kanssa. Penni korvattomana irtoili mihin sattuu ja välistä taas päätti olla irtoamatta lainkaan. Ja minä, kun yritin lähteä radalle sillälailla luottavaisella mielellä, tsempaten sellasta kevyttä sujuvaa luottavaista mieltä, etten turhia radalla varmistelisi vaan antaisin koiran mennä. Tulos oli kaoottinen. En edes muista montako estettä se meni väärinpäin sillä radalla tai jätti vastaavasti suorittamatta. Napin rata ei paljon parempi ollut. Jätin sen radan reunalle odottamaan ennen ratasuoritusta ja se vaikutti siellä hinkuessaan perääni varsin motivoituneelta ja menin ja otin sen irti mukaani paria koirakkoa ennen suoritusta, mutta heti, kun menin Napin luokse ja irrotin hihnan katosi motivaatio ja ainoastaan hajut hallin lattialla kiinnosti. Rata oli täynnä pitkiä korvattomia kaarroksia ja se jätti keppejen suorittamisen kesken kahteen kertaan ja hyppäsi yhden esteen väärästä suunnasta.

Seuraavalla hyppyradalla sujui molempien koirien kanssa paremmin.
Penniä ohjatessa varmistelin, joka ikisessä kohdassa, enkä tosiaan lähtenyt radalle kevyellä ja luottavaisella menevällä mielellä. Penni sai radalta hilkkua vaille nollan, mutta siinä ainoassa kohdassa, jossa en varmistellut se päätti jostain kumman aivoituksesta kiertää suoralla olevan esteen toiselle puolelle ja hypätä sen väärästä suunnasta. Tuloksena hylky. En todellakaan ymmärrä, mikä kumman temppu tämä oli? Harmi ettei rata tullut videolle. Olisi nähnyt itse mitä tapahtui tässä maailman helpoimmassa paikassa? Se oli tosi helppo kohta: putki - hyppy - putki ja Penni päätti kiertää putkelta edessä olevan hypyn takapuolelle ja hypätä sen sitä kautta. Tuloksena radalta hylky kolmanneksi viimeisellä esteellä.
Nappi kulki tämän radan jo paremmin. Kuumuuden vuoksi vauhti oli kadoksissa ja motivaatio olisi saanut olla muutenkin parempi ja kaarteen tiukempia. Samaa ongelmaa oli helteestä johtuen monella muullakin koirakolla ja kisan ihanneaikaakin lisättiin kesken radan. Napin rata sujui muuten virheettä, mutta ratkaiseva virhe tuli neljännellä esteellä, jossa Nappi irtosi väärään päähän putkea.

Tarukkikin oli mukana ja käyttäytyi varsin mallikelpoisesti, eikä muistanut juuri muille haukkua. Kerran yhdelle koirakolle yritti hetken kimittää, mutta matkaa jatkettiin ja huomio keskittyi muualle. Ihmetystä ja huomiota tämä taruolento keräsi taas matkallaan.

Päivittelen huomenna muistin mukaan piirretyt ratapohjat kisaluokista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti