maanantai 15. elokuuta 2011

Kanalassa uusi surun päivä.

Aamulla löytyi PikkuPiian pesästä yksi sen poikasista kuolleena. :´( ja tottakai vielä kanapuolinen poikanen. Nyt alan todella huolestua. Tipitii kuoli n. viikko sitten yllättäen vailla oireita ja tämäkin poikanen vielä edellisenä iltana toimi oireettomasta ja moitteetta syöden innokkaasti kupuusta ruokaa.
Evirasta ei ole vielä tullut tietoa Tipitiin ruumiinavauksesta. Kestää kestää kestää.. :/

Kesän aikana on kuoriutunut 12 poikasta, joista 8 näyttäisi olevan kukkoja. Kaksi niistä ovat jo niin isoja, että niiden on aika kohta muuttaa kukkojen taivaaseen, sillä niille ei olekaan ottajaa tähän hätään.
Tänään, kun päästin kanat ulos ja kun Herra Pääkukko Herra Kaarle ei ollut näkemässä, kävivät poijjaat yhteistuumin pikkuruisen Ruusa Rouvan kimppuun: toinen piti kiinni ja toinen yritti selkään. Tämä tarkoittaa sitä, että pian on kirvesterapian aika. Harmillista, mutta väistämätöntä.
Nyt ei enää kukkopojat ulkoile ilman pääkukon "opettavaista" seuraa, sillä Kaarle ei anna kanojaan väärin kohdella! Silloin tulee nokasta, mutta pian kukkopoikien ego kasvaa niin, että yrittävät kisaan Kaarlen kanssa, mutta vielä ne kunnioittavat Kaarlea ja leikkivät pikkupoikia sen edessä. Tänään Kaarle ei päässyt tilannetta näkemään, sillä oli tarhalla vielä esittelemässä Viiru Rouvalleen sopivaa pesää. Onneksi osuin kohdalle haravan kanssa. Sai kukkopojat huutia ja pääsi Ruusa rakas pälkähästä.
Siis 12 kesän tipusta näyttäisi olevan 8 kukkoa ja 4 kanaa, joista yksi kuoli tänään. :( Jäljellä kesän saldoa vain 3 kanatipua. Joista olen luvannut kaksi kanatipua myydä yhden kukkotipun kanssa pois. Jääpi edes yksi kukoista eloon, mutta jääkö mulle tätä menoa yhtään kanaa kasvamaan? Jos miun vähäsetkin kanat kuolevat yksi toisensa jälkeen. Toinen on jos näitä vielä kuolee, en kyllä uskalla myydä kenellekään tipun tipua  ennenkuin tilanne selviää. Toivon todella ettei kuolemia tulisi enempää ja olis ollut kyse vain jostain yksilöllisestä heikkoudesta ja sattumasta, että samantyyppiset kuolemat osuivat näin lähekkän.

Mutta mulla on pahaepäilys, että kanalaani on tullut jokin tarttuva kanasairaus Ruusan ja Viirun mukana. Ne tulivat paikasta, jossa oli hyvin paljon lintuja, jotka selkeästikin oli puutteellisesti hoidettuja, sillä Ruusalla ja Viirulla oli tullessaan runsaasti ulkoloisia ja pahaksi mennyt kalkkijalka.Vaikka nämä tarttuvat kanasairaudet voi kyllä saada mistä vain ja tiedä vaikka olisi ollut kanoillani jo ennen tätä. Sillä monet pystyvät vastustamaan niitä ja elävät oireettomina pitkän iän vaikka kantavat viirusta ja tartuttavat sitä.
Olen muuten nyt päättänyt, että meille ei tul enää aikuisia kanoja muualta - vain siitosmunina.

Talvikanalan laajennus on pian valmis. Sitä laajennettiin noin viidellä neliöllä. Tänään suojasin lattian alueen muovimatolla, jonka nostin noin 40cm seinille. Maalasin myös hiukan seiniä valkoiseksi. Huomenna maalaan loput ja teippaan muovimattojen saumat ja haen agrimarketista ainakin turvetta ja jos siellä suinkin on niin lisäksi pellavaa aluseksi. Orret täytyy vielä rakentaa ja kiinnittää paiikoilleen sekä munintakopit. Sitten onkin valmista ja saa yöt mun puolesta viilentyä reilusti, kun kanaset ja kanit saavat viettää yöt uudistetussa talvikanalassaan.

1 kommentti: