Kanat tonttujahdissa.

Kanaset ne päättivät (lähes) yksissä tuumin lähteä iltahämärässä tonttuja etsimään.

Kaarle heltta väpättäen oli tarkkana kuin - kukko ja kanarouvat seurasivat sitä tohkeissaan potkottaen. Seurue pysähtyi aukealle paikalle ja juuri, kun rouvat kääntyivät ja nostivat pyrstönsä kuoputtaakseen maasta ötököitä, näki Kaarle tontun.

"Tuolla minä sen näin! Aivan varmasti! Punainen lakki sillä päässään oli ja se ratsasti peltohiiren selässä kohti tuota edessä näkyvää kuusta" selvitti Kaarle rouvilleen. Matami joukon viimeisenä marisi tullessaan: "minä en usko koko tonttuihin, sinä olet yksi iso tonttu koko kukko! Eikö voitaisi mennä jo sisään? Varvassulkani kastuvat ja juuri, kun sain ne suittua sileiksi". Viiru ja Muori nostivat uteliaina päätään kohti kukon osoittamaa suuntaa ja PikkuPia  tiuskaisi sisarelleen: "älä viitsi olla ilon pilaaja."

"Mitä vielä! Elä sie akkani marmata! Tottakai tonttuja on olemassa. Tulkaahan!"  Tahdon nähdä tuon kuusen tarkemmin" tokaisi Kaarle. "Vai tonttuja, on tainnut kukko syödä liikaa pihlajan marjoja" mutisi Matami ja nosteli jalkojaan kuin ankka seuratessaan joukon hännillä vai pitäisikö paremminkin ilmaista pyrstöillä?

No niin siinä sitten kävi ettei kuusen alta löytynyt tontun tonttua.

Vain höpsähtänyt kanaparvi, kuoputtamassa maata, etsien kohmeisia ötököitä.