torstai 23. helmikuuta 2012

Tiput 7vrk

Ne on niin ihania! :)

Tipuset ovat kasvaneet ja voimistuneet kovasti. Lentääkin yritetään siiven tyngillä, joihin on alkanut jo kasvaa hienoja pieniä sulkia. Huomenna on aika siirtää terraario kylmempään tilaan kylmäeteiseen ja alkaa totuttelu viileämpiin oloihin, jotta kanalaa siirtyminen on mahdollista ajoissa. Lämmitintä eivät enää juuri tunnu kaipaavan näin huonelämpötiloissa.
Ovat kaikki mahdottoman kesyjä. Touhottaavat heti kimppuun kyselemään, kun menee terraariolle. Kisaavat kuka kerkee ensin ja heti tutkitaan onko tulijalla jotakin herkkua. Iltaisin ennen  nukkumaan menoa olen tarjonnut niille niiden herkkua leivänmuruja, joista tapellaan kovasti. Kuusi tipua mahtuu samalle kämmenelle seisomaan ja syömään ja kolme yrittää tunkea sivusta väliin. Sukupuolia en osaa vielä vasta kuin arvailla.
Mahdottomia sotkijoita ovat, vesikupinkin saa pestä ja tyhjentää puruista monta kertaa päivässä. Laitoin niille jo pari puukalikkaa harjoittelu orsiksi alttian rajaan. Pitäisi rakentaa niille pari ihan oikeaa ortta niin, että ovat irti maasta.

Tässä eilen otettuja kuvia muutamista. Oli jo myöhä, kun kuvasin ja tiput olivat menossa nukkumaan ja itseäkin ramaisi, joten kuvasin vain muutaman.

 Tässä Harmo, Veikkaan kanaksi - toivon!

 Harmo myös.

 Tällä ei vielä nimeä.

 Tämä ujo piimä on varmaan tyttö myös.

 Ihanan ruskea.

 Hän on varmaan kukko, ainakin käytöksestä päätellen. :D

Tuossa oikealla on tipu Pitkäsulka. 
Nimensä saanut, koska sillä on muita kaksi kertaa pidemmät siipisulat.

 Näissä kuvissa myös pitkäsulka. 
Sillä on myös muita kehittyneemmät jalkassulat.

 Nätti!

 Tässä kuvassa näkyy, kuinka paljon lyhyemmät ovat vielä muiden siivet.

 Terraario päivänvalossa. 
Ei mene kauaa, kun tila käy jo ahtaaksi.



Näissä kuvissa terraario on vielä putsaamaton 
ja näkyy hyvin kuinka ne sotkevat vesiastiansa purulla. 
Ylemmässä kuvassa on terraario siivottu ja vesiastia on siisti ehkä puli tuntia tästä..


Eikö sulla nyt mitään parempaa tarjottavaa ole, 
kuin tätä pikku punahelttaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti