tiistai 30. heinäkuuta 2013

Nopea yhteenveto :)

Pahoittelen, että harvakseltaan tätä blogia tulee nyt päivitettyä, 
mutta en raaski blogia poistaakaan, kun ehkä taas tulee aika jolloin innostuu tätä enemmän päivittämään.

Kaikenlaista on tapahtunut. Suurin ja odotetuin asia tällä hetkellä on, että Nappi on onnistuneesti astutettu uroksella Cazorro Antonio. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 34. Ultran mukaan niitä on ainakin 5. Ihanaa! Napin pentumaha näkyy jo ihan selvästi ja rouva on niin seesteinen ja huomion kipeä kuin olla voi. :)
Pentusista tänne kyllä päivitettelen kuvia ja tietoja, kun sen aika tulee. :)

Haaveeni uuden kanalan rakentamisesta lykätään ensi kesään. Sen sijaan tänä kesänä on kovasti jatkettu kodinhoitohuoneen rakentamista. Viime viikolla saatiin jo valettua lattiakin ja tänään on Pappa jo seinätkin kipsilevyttänyt. Nyt alankin sitten seuraavaksi kittaamaan ja saumaamaan kipsilevy saumoja. Ilmastointiputketkin on asennettu ja kotelointia vaille valmiit. Nyt voi jo huokaista! Ikävimmät työt on tehty ja jäljellä on vain pinta töitä. 



Agilityä olen treenannut varsin ahkerasti kesän aikana. Kisannutkin olen monet kisat. Suurinpana saavutuksena kuitenkin on Pennin sijoittuminen SM-kilpailuissa 35. sijalle. Ei huonosti puuterihuiskulta, jolla oli juoksun parhaat päivät silloin! Finaaliradalla satoi lisäksi vettä kaatamalla, mutta silti yllettiin tulokseen, jolla ohitettiin 198 Suomen parhainta koirakkoa.

Tässä finaaliradan video. Vauhti ei ollut huima, kun satoi kaatamalla, mutta riitti kun yhteenlaskettiin kahden radan yhteistulos. :) Olihan se jännää! Tunnustan!


Tarukin on kisannut muutaman radan. Loistavia mukavia ratoja ilman suuria ongelmia. Ensimmäisissä kilpailuissaan se voitti luokkansa toisella radalla, mutta sen jälkeen ei ole uusia nollia tullut. Hassuja virheitä. Ainakin neljältä radalta keppivirhe - vaikka treeneissä ei ole selviä keppiongelmia. Kaksi kieltoa vieraaan näköiselle renkaalle. Kaksi puomilta putoamista ja yksi lentokeinu. Musta on kiva kisata pitkästä aikaa ykkösluokassa. Radat on mukavan simppeleitä ja Taru kulkee hyvin. Se on kuitenkin vielä jonkin verran häiriöherkkä kisoissa ja siitä varmaan osa virheistä johtuukin.

Tässä pari Tarun videota



Tipusia on kuoriutunut ja muutama tipue on lähtenyt maailmallekin.
Tämän hetkinen kokoonpano kanoissa on 5 munivaa touhukasta rouvaa, joista 2 hoitaa tipujaan ja 1 hautoo parhaillaan. Noin viikon kuluttua voi jännätä saammeko lisää tipusia ja onko haudonta tuottanut tulosta. Kanarouva ainakin on hoitanut työnsä hyvin säntillisesti - joten ihme on jos ei yhtään tipua kuoriudu. 
Nämä onkin vierassukuisista siitosmunia, joista toivon parveeni kasvavan uuden/ uudet kukot. Joukkoa johtaa kukko Paavo. Nuorisoakin on kasvamassa myös konehaudotuista tipuista. Neljä kanaa ja neljä kukkoa. Jos joku on kukkoa vailla niin täältä saa kahvipaketilla.

 Rouva tipuineen

 Nuorisoa

 Pikkupoikia
 Nuoripari
Rouvat kylpemässä

Lampaat Pilvi ja Utu ovat lekotelleen laitumella tyytyväisenä koko kesän. :) Pitänee käydä sielläkin räpsimässä muutama kuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti