sunnuntai 6. helmikuuta 2011

6.2 Hyvinkää

Olipahan kisat. Tuomareina Harri Huittinen ja Anne Huittinen.
Hiukka oli hankalat radat meille. Päivän saldo 2 hylkyä ja yksi huono -15vp tulos reilulla yliajalla.
Eka rata meni täysin överiksi. Siis meno oli suoraan kuin hauskoista kotivideosta temmattua meininkiä. Likka lähti matkaan iloisena ja höntyilevänä. Joten olisi sen uskonut hakevan esteille! Mutta, jo kolmannella esteellä se painatti renkaan ketjujen välistä.. no 5vp:n toivossa uusin esteen ja jatkoin rataa. Jo seuraavalla esteellä vaihtui vitosen toive hylyksi.. tuuliviirin laskettaessa putkeen keppien sijasta. Jatkettiin radanomaisesti hylystä huolimatta ja päästiin sentään pätkä hiukan arpovaa, mutta "puhdasta" rataa, kuitenkin esteen 9 jälkeen rupesi ropisemaan! Törvellettiin keinulla; likka hyppäsi kaksi kertaa keinulta kesken alas, kuin ei olisi ikinä keinua nähnytkään! Seuraavaksi kiellettiin putkelle, tarjottiin Aata ja kiellettiin taas uudestaan kaksi kertaa samalle putkelle.. XD Vielä samaan onnistumisten sarjaan hyppy puomin alastulo kontaktin yli ja kielto pussille.  Että sellasta. XD Juu.. katsojilla oli varmaan hauskaa! Mekö muka kolmosissa? Ollaan vissiin saatu nousunollat muropaketista!

Seuraava rata menikin sitten paremmin. Tyttö haki tällä kertaa melko hyvin ohjatuille esteille ja virheet tuli omasta huolimattomuudesta. Eli yksi kielto päivän selvälle suoralla linjalla olevalle hypylle, kun en OHJANNUT koiraa, vaan oletin et kyllähän se sen sieltä perässä tullessaan sen hyppää. Mutta eipä hypännytkään(-5vp)! Korjasin hypyn onnistuneesti, mutta menetin aikaa. Kepeille meno oli pahassa kulmassa ja Penni ajautui toiseen keppi väliin, (-5vp) korjasin ja onnistui sisäänmenossa, mutta lopetti pujottelun kesken viimeisessä keppivälissä (-5vp) Korjasin ja menetin aikaa. Muuten rata oli sujuva. Koiralla tempo hyvä, mutta ei parhainta.
Tähän rataan olisi sitten pitänyt lopettaa. Ja tästä lähin tiedän, ettei sitä pidä ilmoittaa kolmelle tai useammalle radalle peräkkäin.

Kolmas rata alkoi sillä, että sain vetää koiraa perässäni lähtöpaikalle. Vauhti ja motivaatio hukassa lähdettiin liikkeelle ja kauheasti tsemittäen saatiin jonkin tason vauhti päälle. Irtosi kuitenkin muutaman esteen jälkeen väärälle hypylle, josta hylky. Jatkettiin radan omaisesti, kunnes unohdin itse radan! TAAS! Lähdin jo ohjaamaan koiraa vasemmalle, kun tajusin että piti mennä oikealle! Kyseessä oli vielä hankala paikka, jossa olisi pitänyt erityisen nopeasti keretä koiran edelle kääntämään se oikealle.. ja minä käännän vasemmalle! Tässä vaiheessa muistan radan ja korjaan improvisoiden, kiertäen ja kaartaen suoritettiin viimeiset esteet säkällä oikein päin. Mutta aikaa menetettiin.
Että sellasta tänään!

Nyt saa Penni jäädä sellaiselle tauolle, että hallille mennään korkeintaan kerran viikossa vain leikkimään ja juoksemaan pallon kanssa joitakin hyppyjä suorittaen. Ei radanomaista harjoittelua, vaan pelkkää vireen nostamista ja mukavaa leikkimistä! Eikä kiemuroita! Ehkä lyhyitä, helppoja, suoria irtoamisharjoituksia vireen mukaan.
23.2 Alkaa sitten Korkeavireellä kisaavien kuuden kerran kurssi.

Laitan radoista piirustukset kunhan tuomarit julkaisevat ne sivuillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti