Vuosiin en ole juuri toko-asioita miettinyt. Mutta jostain mielen oikusta löysin itseni tutkimassa nykyisiä alokasluokan tokosääntöjä. Näinköhän sitä itsensä vielä Napin kanssa tokokisoista löytäisi?
Minullahan ei koskaan ole ollut näin heikosti koulutettuja koiria kuin Nappi ja Penni. Ne eivät osaa agilityn lisäksi juuri muutakuin maahanmenon, istumisen, paikalla pysymisen ja tulla luokse. Ja nämäkin taidot ovat laadultaan kaukana tokossa vaaditusta.
Todella ihmettelen, että jos enempi näitä tokojuttuja innostun tekemään, niin miten ihmeessä saan Napin kantamaan kapulaa? Kun ei se kanna juuri mitään esineitä.
Kun se oli nuori ja heiteltiin palloja yms. niin aina Penni voitti sen pallo tai keppi jahdissa ja lopulta se kyllästyi eikä ole sen koommin niitä juuri yrittänyt noutaa. Vaikka sitten Penni olisi suljettu pois pelistä.
Eilen yritin opetella palkaamaan koiraa kunnolla vasemmalla kädellä missä olen tosi huono ja samalla opetin Napille sivulle tuloa. Nappi hönäsi selan takaa kiertämisen muutaman yrityksen jälkeen, mutta ajautuu liian eteen ja sivuttain perusasennossa. Johtuu varmaan paljon siitä että palkkaan liikaa oikealla kädellä. Naksuttaminen vois olla hyvä juttu opetella, kun on näin huono ja hidas palkkaaja kuin minä. Olen vain hukannut naksuttimeni. Täytyy hakea uusi tänään, kun menen hakemaan pennuille ruokaa.
Hyvä Tanja! Sitten vaan tokoilemaan torstaisin ja kesällähän se on sitte keskiviikkoisin :)
VastaaPoista