perjantai 6. toukokuuta 2011

Hullulla on hullut huvit.

Hullun projekti on kanatarhan siirto. Sitä tietää taas lapioineensa.
Eikö sitä ihminen millään voisi tyytyä vaikka katselemaan urheilua töllöstä? Miksi pitää tehdä kaikkea tällasta?
Kanojen ja kanien tarha on tähän asti sijainnut autotallimme seinustalla niin, että tallin seinä on toiminut yhtenä tarhan seinistä. Paikka on varjoton ja kuuma ja kesällä olen joutunut helteillä siirtämään eläimet häkkiin muualle tontillamme ettei lämpöhalvaus uhkaa niitä. Vanhan tarhan paikka muutenkin esteettisesti oli liian keskeinen ja liian lähellä taloa. Nyt on tarhalle valittu pihan laidalta paikka, jossa nuori koivikko varjostaa takana ja sivuiltakin löytyy muutama isompi puu varjoksi.
Tomi repi alueelta maasta kannot ja nyt olen kaksi päivää peräkkäin kuljettanut alueelle kottikärrylasteittain hiekkaa, jotta rinteikäs alue saadaan tasattua hiekan kanssa vaateriin ja hyvä pohja tarhan perustuksille. Rupee nimittäin hiukan tuntumaan jäsenissä tuo hiekan lapioiminen ja takapiha muistuttaa lähinnä kaatopaikkaa. Saanko tätä pihaa koskaan siistiksi?
Lisäksi ollaan purettu vanha tarha pois autotallin kupeesta. Nyt siinä seisoo vain vanha vihreä lämpöeristetty kanikoppi, jota sitäkään ei tarvita enää, koska kanit asuavat nykyisin talvet sisällä kanojen kanssa.
Koppi painaa mielettömästi, koska on suunniteltu alunpitäen belgianjättikaneille ja sen siirtämiseen tarvitaan neljä miestä. Vielä kun keksisi mihin se siirretään? Ei viitsisi ruveta sitä purkamaankaan, mutta ei sille juuri nyt käyttöäkään ole. Alueella on vielä kauhea määrä polttamatonta rakentamisesta syntynyttä roskaa, jota ei pääse polttamaan, kun on liian kuivaa. Sateita odotellessa.

Kohta hikisen uurastuksen tuloksena tarhan hiekkapohja on melkein valmis. Huomenna ehkä jo Papan kanssa päästään asettelemaan pohjaverkkoa ja harkkoja paikalleen. Tänään jo käytiin ostamassa tarvittavaa puutavaraa ja harkkoja tarhaa varten. Tarkoitus on nostaa vanhat koiratarhaelementit harkkojen varaan. Koska tarhaelementit eivät riitä takasivun tekoon, laitetaan takasivulle alaosaan levyseinä ja sen päälle korkeuteen, johan kani ei yletä verkko. Sillä verkko, jota käytetään on kanille liian hepposta ja kani tulee siitä halutessaan läpi ja uuttakaan en mene ostamaan. Maahan hiekan päälle tarhan sisäpuolelle harkkojen sisään laitetaan vielä puulevyistä "lattia", joka estää kanin tarhasta kaivautumisen. Sopivia levyjä on jäänyt rakentamisesta tontille lojumaan, Sitten täytetään alue harkkojen yläreunaan asti hiekalla. Saa muuten kani vähän aikaa kaivaa, jotta pääsee levyn läpi ja sen jälkeen vastassa odottaakin verkko.  Mutta olen huomannut, että kani onnistuu halutessaan yön aikana kaivamaan aikamoisen tunnelin. Tässä tapauksessa kaivuu halut todennäköisesti tyssää levyyn.
Tarhan eteen aion ehkä istuttaa villiviinin kasvamaan tarhan verkkoseinään. Sitä voi sitten tarvittaessa karsia ettei kasva tarhaa ihan umpeen.


Tekipä Pappa mulle tälläisen kasvipuljunkin pari päivää sitten. Tarkoitus olisi tuossa kasvattaa avomaankurkkua ja pikkutomaatteja. Tehty hyväksi käyttäen talomme vanhaa ikkunaa.
Kasvipuljun taakse, vanhan kanitarhan paikalle on aikomus tehdä kasvimaa.
Kiirettä pitää, että kerkeää mullat saada paikalleen ja kasvit kasvamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti