vastoinkäymistä..

Se ois sitten taas yhdet kisat kisattu. Hiukka lattee mieli, kun tuntuu ettei nyt oikein toi kisaaminen luonnistu. Treeneissä saattaa sujua hyvin, mutta kisaradat takkuaa. Kuka neuvoo syyksi mitäkin.
Kehän laidalta on helppo neuvoa - ja neuvoissa on paljon asiaakin.
Yksi sanoo epäonnistumisen syyksi; että valssit on myöhässä,
toinen sanoo; että valkkaan kummia ohjaustapoja,
kolmas sanoo; ohjaat kumarassa,
neljäs virkkoo; etten anna koiran mennä,
viides toteaa; varmistelet liikaa,
kuudes kertoo; et ohjannut loppuun asti
ja moni sanoo etten treeneissä ohjaa samalla lailla kuin kisaradalla.
Yksi ihana seuralainen kuitenkin muistaa aina hiukan kehua.. jota tartteis silloinkuin kaikki tuntuu epäonnistuvan.
Huoh! Tää on taas näitä hetkiä, kun tuntuu, että tekis mieli lopettaa tämä pinnistely ja vähentää agilityn painoa harrastuksena. Lopettaa ehkä koko kisaaminen. Mutta näitä murroksia olen harrastukseni aikana, kolmen mini3 luokkaan nousseen koirani kanssa, noin kuuden vuoden aikana säännöllisesti läpi käynyt. Ja kai se aurinko paistaa taas risukasaankin - joskus. Ainahan ei voi voittaa.
Ja tuo Penni ainakaan agilitykoirana ei ole helpoimmasta päästä mutta, että onnistun ottamaan Napinkin kanssa hylkyjä pelkän huolimattomuuden vuoksi - niin sitä ei voi enää noinvaan anteeksi antaa itselleen.

Tänään tuli kaksi hylkyä Napin kanssa. Toinen siksi, että itse onnistuin hosuessani jalallani osumaan esteen pystyssä pitävään "jalkaan" ja KAATAMAAN esteen. Lisäksi Nappi tiputti ensimmäisen esteen riman johon luulen, että syynä oli se että laskin käden liian alas ennakoiden seuraavaa kaarretta. Toiselta radalta hylky tuli, koska ohjasin huolimattomasti ja Nappi hyppäsi esteen väärältä puolelta. Vauhtia olisi saanut olla enemmän.

Pennin kanssa toinen radoista oli sellanen tosinolonollarata yliajalla. Ja tällä radalla kyllä tosiaan jostain syystä tein aika huonon vastaisen käden suunnittelemattoman ohjauksen ja sain sen vuoksi koiran kierähtämään yhdellä esteellä väärään suuntaan. Toisella radalla hylky tuli, kun se hyppäsi esteen väärältä puolelta. Muutenkin kaarteet oli järkeään kaikki huonoja ja meno tökkivää. Kepeille menot huonoja ja A- este imi niin että molemmilla radoilla oli hilkulla, ettei hylky tullut luvattomasta A:lle kaakottamisesta. Lentokeinut Penni teki molemmilla radoillaan. :( Krääks! Mä LOPETAN kisaamisen! (Mut miks mä silti selaan kisakalenteria?)

"Luota nyt siihen koiraan" mulle kehotetaan. Luota siihen nyt, kun jos en piruvie varmistele, niin se joko irtoo mihin lystää kontaktiesteille.. tai vastaavasti ohittaa putket yms. ja mulle sanotaan "et ohjannut sitä loppuun asti". Missä kulkee varmistelemisen ja ohjaamisen raja?
Tänään hyvä esimerkki agilityradalla.. jos en ois A-ta ennen varmistellut, se olisi ollut Aalla niin, että heilahtaa.. kun siltikin meinasi sinne väkisin sujahtaa. Hetken päästä putkelle tullessa luotin, että kyllähän se nyt putken hakee, niin kuin tavallista ja kiristän vauhtia, että kerkeän tekemään persjätön putken toiseen päähän, niin Penni päättääkin jättää putken väliin. Ja palataan, korjaillaan ja varmistellaan. Ohjaa ny siinä sitten, kun ensin ei irrota mihinkään ja hetken päästä liikutaan korvitta kuin ohjus sinne mitä edessä näkyy tai toisin päin. Kepeillä sorruin osittain vanhaan tapaan varmistelemaan onnistuuko keppien sisäänmeno. Ja omalla liikkeen hidastumisella töksäytän koiran keppiväliin ja rikon sen rytmin. Mun pitäs vaan sit lopettaa varmistelu ja antaa Pennin liitää mihin sattuu.. joka kerta, kun en varmistele hylyt tulee väärälle esteelle irtoamisesta. Sitten, kun varmistelen, se menee mulla överiks ja varmistelen silloinkin, kun ei pitäisi.
Parasta on, ettei tällaista tapahtu treeneissä. Mulla siis ei ole vieläkään kisapäätä - näinkö koskaan kehittyykää? Keskityn yleensä kisapaikalla paljon enemmän rataan, kuin treeneissä ja varmistelen radalla enemmän. Treeneissä otan rennommin ja koska en varmistele niin paljon ohjaan myös pystymmässä asennossa. Mutta treeneissä usein ei vauhtikaan Pennillä kasva yhtä nopeaksi, kuin kisaradalla. Tosin tänään se ei kulkenut kovin lujaa. Olen kokeillut myös niin, etten mieti ja höylää rataa niin paljon mielessäni ja otan rennommin - samoin kuin treeneissä.. tästä tuloksena on ollut pari unohtunutta rataa.
Fiilis on kakkamainen. Ja kaiken lisäksi sain hitonmoisen migreenin ja migreenilääkkeet on loppu. Joko mä oon ruikuttanut ja valittanut tarpeeksi?

Loistavaa päivässä oli se että Taru sai aimoannoksen hyviä kontakteja vieraisiin koiriin ja sai lukemattomia rapsutuksia sille vierailta ihmisiltä. Hyvin neiti jaksoi olla mukana lähes koko kisapäivän. Autossakin typy osasi välissä ottaa rennosti pienet torkut. Ajattelin että neiti olisi riittävän väsynyt illalla kotona, jotta olisi helppo leikata sen kynnet - mutta tuossa se hilluu hullunlailla ja usuttaa Penniä leikkimään kanssaan. Penni on muuten vihdoin alkanut leikkimään sen kanssa. :)