Nyt täytyy kyllä myöntää, että on hiukan epävarma olo startata Napin kanssa sunnuntaina kisoihin tauon jälkeen. Likalta on korvat ihan kateissa ja kipinä puuttuu täysin. Luulen, että se tekee kaikenlisäksi juoksua, kun hajut kiinnostaa tavallista enemmän. Kotipihassakin pyydetyt touhut tehdään hiukan puoli teholla.
Tänään tein sen kanssa pienen pyörälenkin kunnon kohottamiseksi ja pitää yrittää ottaa nyt tavaksi pyöräillä sen kanssa muutama kerta viikossa.

Kontaktitreeniä laatikkometodilla olen tehnyt molempien koirien kanssa satunnaisesti, kun olen kerennyt. (Aivan liian harvoin tarkoittaa ei läheskään päivittäin.. tai edes jokatoinen päivä.).
Nappi edistyy silti tässä hyvin ja hakee jo kaukaa laatikolle ja jää oikeaan asentoon. Penni taas on toivoton tapaus.
Penni ei yhäkään osoita edistymisen merkkejä. Löytää kyllä oikeaan asentoon ajallaan, mutta ei tunnu tajuavan, palkkaamisesta huolimatta, että just tämä asento etutassut maassa on se juttu, vaan kerta kerran jälkeen tulee seisomaan laatikon päälle ja katsoa toljottaa siinä hölmönlailla lamautuen täysin. Odottelen siltä siirtoa tovin jos toisen, että se vahingossa laittaisi tassut maahan, jotta pääsen palkkaamaan. Tilanne on toistettu jo kolmisen kymmentä kertaa palkkaamalla oikeasta asennosta ja yhäkään asia ei kolahda sen tajuntaan. Aina se vaan hyppää laatikon päälle mua tuijottamaan ja parhaillaan istuu siinä hölmön lailla ilman, että tarjoaa mitään toimintoja. Toivoton tapaus. Ja Pennin kanssa mulla ne pahimmat kontakti ongelmat on. :/

Tarun kanssa ollaan opeteltu istumista, hiukan paikalla oloa ja maahanmenoa ja tietenkin luokse tuloa. Istuminen käy mallikkaasti, paikalla oloa kestetään ehkä puoli metriä ja maahanmeno ei vielä ymmärretä kuin avustettuna.
Yritän opettaa sitä leikkimään kanssani leluilla, mutta se osoittaa tässä asiassa hyvin paljon emonsa piirteitä. Nappihan ei juuri leiki leluilla ihmisen kanssa. Se ei revi eikä riepota eikä lähde heitettyjen esineiden perään. Silloin, kun se oli pentu panostin aivan liian vähän sen kanssa leikkimisen opetteluun.
Tarukaan ei juuri suostu kiskomaan tai riepottamaan mitään lelua, josta pidän kiinni. Kovasti yritän tähän kannustaa ja hiukan välillä siinä onnistunkin. Saan sen aktivoitua myös heitettävän lelun perään, mikäli heitän sen hyvin lähelle, mutta jos se menee kauas on tärkeämpää pitää kontaktiä muhun, kuin keskittyä leluun. Huomenna ajattelin sitoa jonkun pehmolelun naruun ja yrittää aktivoida sitä metsästämään maassa vedettyä lelua. Olisi niin näppärää tulevan kouluttamisen kannalta, että se olisi aktivoitavissa leluilla. Se on iso miinus Napin kouluttamisessa, ettei se ole leluilla motivoitavissa. Kun koirat kasvavat tällalailla laumassa ei ne tarvitse enää niin paljon ihmistä leikkikaveriksi, joten leikki ei synny niin helposti ihmisen ja koiran välille, kun vierestä löytyy koiran kieltä puhuva koira, jonka kimppuun voi aina hyökätä kuin villipeto ja ketä voi purra tassusta ja hännästä yms. Leikkitarmo kuluu koiratoveriin ja emäntää vain muuten pyritään miellyttämään. Sitten, kun on kyseessä muutenkin rauhallinen pentu, joka herkästi luovuttaa, on leikkimään opettaminen vielä vaikeampaa. Taru on hiukan haukkuherkkäpentu vieraita koiria kohtaan ja toivon, että se iän ja kokemuksen myötä kasvaa siitä ohi.