perjantai 5. elokuuta 2011

Tipi kuollut.. :(

Eilen aamulla löytyi yllätykseksi Tipitii kuolleena orsien alta. Oli ilmeisesti tippunut yöllä orrelta. Täysin yllättävää! Vähiten odotin tämän virkeän nuoren vuoden ikäisen kanan kuolemaa. Ihana kesy ystävällinen kananen. <3 Mikä sen vei on arvailua? Lähetin sen Eviraan tutkittavaksi, jotta saan tietää kuolin syyn.
Pelkään sen olevan marekia tai ib:tä jotka on tarttuvia kanasairauksia, jotka on valitettavan yleisiä harrastekanaloissa. Ja joihin ei juuri hoitoa ole. Onneksi suuri osa kannasta on vahvistunut vastustamaan näitä sairauksia. Kanat kuolevat näihin yleensä jo poikasena, jos eivät kykene niitä vastustamaan.
Miksi tämä kana sitten olisi nyt vuoden ikäisenä kuollut marekiin, miksi ei jo poikasena? Niin pelkäämpä, että Viiru ja Ruusa toivat meille tullessaan myös jonkun kanasairauden (loisten ja kalkkijalan lisäksi, joiden takia olivat karanteenissa). Sairaus nyt sitten on tarttunut TipiTiihin? Voipi tietty olla, että sen on tappanut myös joku muu elimellinen heikkous. No noin puolentoista viikon kuluttua olen tässä asiassa viisaampi. Toivottavasti se ei nyt olisi Marekin tai ib:tä. En haluaisi tästä johtuvia turhia poikaskuolemia nyt, kun kanani ovat lisääntynet helposti ja poikaset ovat ollet terveitä ja vahvoja - yhtä lukuunottamatta.

Tipihän oli varsin hyvässä kunnossa ja yritti hautoakin kovasti. Hautoi melkein 3 viikkoa kahta munaa, jotka heitin kolme vuorokautta ennen sen kuolemaa pois, sillä se oli jättänyt munat muutaman kerran luvattoman pitkäksi aikaa kylmettymään, kunnes taas meni pesälle haudontapuuhiin. Ajattelin tämän olevan nuoren kokemattoman kanan hupsuutta, mutta nyt epäilen, että sitä vaivasi jokin jo silloin ja ei kestänyt haudonta-ajan"paastoa", joka ajoi sen pesästä pois. Kana syö hautoessaan äärimmäisen vähän ja käy pääasiassa vain sillointällöin yöllä juomassa ja hiukan syömässä jättäen munat vartiotta vain hetkeksi.

1 kommentti:

  1. :(Ei kiva...
    Toivottavasti ei nyt sitten ole mikään muut kanat tappava tauti tai muu sellainen...Pärjäilkäähän.

    VastaaPoista