torstai 15. syyskuuta 2011

Korkeavireellä 15.9.2011

Tänään pääsikin Taru paikkaamaan emoaan Nappia Korkeavireen treeneissä. Oli pennun ihan ekat kunnon treenit. Toki ollaan ennestään harjoiteltu putkea, puomia, Aata ja hiukan keinua ja hiukan hyppyä suoralla putken päässä. Tänään tehtiinkin sitten heti astetta vaikeampia harjoituksia. Ja hyvin sujui ensikertalaiselta. Tulipa ikuistettua tämä eka kunnon treeni ihan videollekin, josta saatte tässä ihailla tarun menoa. Eikö ookin inana likka! ;)


Pennin kanssa sitten tehtiinkin vaativampia harjoituksia. Joista kaksi ensimmäistä sujuikin kohtalaisen hyvin. Emilia oli keksinyt hauskan pikku kisan ryhmäläisten kesken. Ideana oli, että rataa jatkettiin "loputtomasti, toistaen, kunnes tuli virhe, johon suoritus päättyi. Se, joka sai kerättyä eniten hyppyjä voitti. Ensimmäisen harjoituksen voitti Outi ja Tico ja toisen minä ja Penni. Pikkukisat oli hauska idea ja palkinnoksi saadut lakupötköt maistui. Kaksi viimeistä layerointi harjoitusta oli vaativia Pennille. Niitä täytyykin käydä hallilla itsenäisesti treenaamassa joku päivä, kun likka meinaa melkein väkisin poimia keskellä olevan layeroitavan esteen. Huomenna ilmoitan Pennin hyvinkään kisoihin ja Nappi saa lähteä mukaan vain seuraneidiksi ja motivaattoriksi. Pennillä on paljon parempi motivaatio radoilla, jos on nähnyt mun ensin tekevän Napin kanssa jotakin kivaa.
Napin jalka paranee hyvin ja ontumista ei enää huomaa. Mutta antibiootti kuuri ja sen varoaika estää kilpailemisen.
Tässä tämän päivän harjoitukset. Ohjaajan tulee liikkua X:n puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti