torstai 16. helmikuuta 2012

Tiput 1vrk.

Tipuset ovat nyt vuorokauden ikäisiä ja voi, että ne on jo taitavia! Kaikki vaikuttavat varsin suorajalkaisilta ja varpaisilta ja kaikin puolin terveiltä. <3
Se on kumma miten se kaikki käy niiltä niin luonnostaan. Ei tartte laittaa kuin kiviä täynnä oleva vesikuppi viereen niin jo kiinnostunut nokka törkkää veteen ja osaa juoda. Nyt jo kaikki kahdeksan ymmärtävät mennä vesikupille.
Syömisen touhua on kaikilla. Hiukkasen olen touhun perään houkutellut naputtelemalla ruoan ympärillä. Heti ilmestyy pikkunokka sormen viereen uteliaana kokeilemaan, mitä se naputtaa? Pikkunokka tökkii kaikkialle, missä jotakin poikkeuksellista näkyy. Vanhimmat syövät jo ihan ongelmitta, nuoremmilta meinaa vielä välillä muru tai jyvä joutua muualle kuin suuhun. Raastoin lapsukaisille hiukan porkkanaa ja kurkkua maisteltavaksi. Taidanpa illalla jo tarjota hiukan keitettyä kanamunaakin. Lisäksi saavat poikasrehua, kaurahiutaleita ja hiukan leivän muruja. Hiekkaakin pitää toki olla tarjolla.
Tällä menolla näistä tulee kyllä ihan sylilintuja. <3 Kun jo nyt yrittävät syödä sormista ja tulevat keinoemon alta heti pois minua vastaan, kun lähestyn niiden asumusta.
Tänään laitoin keinoemon lisäksi akvaarion toiseen päähän hehkulampun lämmönlähteeksi, houkutellakseni niitä pikkuhiljaa omatoimisesti pois keinoemon alta. Nyt ne vielä viettävät valtaosan ajasta keinoemon alla muruja nokkien ja nukkuen. Kun tiput kasvavat isommiksi, asetan keinoemon toimimaan ajastimella päivisin niin ettei se ole kokoajan päivällä päällä, silloin saa vakituinen lämmönlähde päivällä olla hehkulamppu ja yöllä tietysti hämärä turvallinen pesä keinoemon alla.
Viimeinenkin muna hautomakoneessa ääntelee. Tosiaan ääntelee, sillä en voi sanoa, että se piippaa. Sillä, kun koputin sen kylkeen kuunnellakseni onko siellä ketään? Vastaus oli selkeä Kraak! Eikä piip! Mikälie liskon tai korpin poikanen sitä asuttaa? Toivottavasti sekin jaksaa kuoriutua terveenä! :) Sillä on ollut hiukan loppuajan tressiä, kun koneen kosteus on nostettu sille jo neljä vuorokautta ennen kuoriutumista, muut ovat sitä heilutelleet alvariinsa rämpiessään sen vierellä kuoriutuessaan ja sen lisäksi lämmöt ovat heidahdelleet, kun  sisaruksia on poistettu koneesta. Onneksi munat eivät ole kovin herkkiä lämmönvaihteluille kehityksen loppuajasta, mutta liika kosteus saattaa aiheuttaa poikaselle ylikasvua, mutta en usko, että tästä suurta haittaa on enää neljänä viimeisenä vuorokautena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti