sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Olen potenut jonkinlaista kevätväsymysta ja jostakin on pitänyt hellittää. Tälläkertaa se on ollut tämän blogin päivittely. Tipusia syntyi sunnuntaina 18.3 10 kappaletta. Kuoriutumisprosentti ylitti 90%, kun 11 munasta 10 kuoriutui. :) Yhden kuoriutuminen kesti toivottoman kauan.
Tipuja ei pidä yrittää auttaa kuoristaan ulos, sillä yleensä tipu kuolee siihen, mutta tämän kohdalla hiukan avitin. Se oli vuorokauden jo nakuttanut reikää samaan kohtaan ja reikä oli halkaisijaltaan jo varmaan puolitoista senttiä ja kuori vain lohkeili sen sijaan, että tipu olisi alkanut munan sisällä kääntyä ja olisi nätisti nokittanut munasta lakin irti, kuten homman pitää sujua. Aloin epäillä, että se on niin iso tai kuivunut kuoreensa kiinni ettei pääse kunnolla liikkumaan ja kääntymään. Poistin pienen jo murtuneen palan tipun nokan kohdalta varovasti pois niin, että sen puoli päätä jo näkyi selvästi. Siinä se piippas ja aukoi nokkaansa, Nopeasti katsoen näytti siltä ettei verenkierto olisi enää kalvoissa. Joten otin riskin ja laitoin ruiskulla munan kuoren sisään hiukkasen lämmintä vettä, noin 2,5ml. Ja sitten laitoin munan takaisin koneeseen. Ja eikö mitä! Tipu kuoriutui tästä alle 10minuutin sellaisella vauhdilla että! Se lähti kiertämään munaa nokka viuhuen ja tikkas tietä ulos mahdotonta tahtia. :)

Yhdellä tipuista on varpaissa hiukan ongelmaa. En voi olla varma onko kyseessä sama tipu, joka ei meinannut kyetä kuoriutumaan? Tipuja oli sillä hetkellä niin monta vielä märkää rääpälettä keinoemon alla kuivumassa, että  ne menevät helposti sekaisin, kun ovat vaikeasti tunnistettavissa.
Tämän ongelmaisen tipun keskimmäiset pitkät varpaat taittuivat kumpikin kävellessä nivelen kohdalta 90 asteen kulmaan. Joskus tällaisia kuoriutuu ja luin munanetistä, että niitä voi auttaa teippaamalla varpaan suoraksi. Monesti varvas luutuu tällä avulla normaaliasentoon eikä aikuisesta kanasta välttämättä osaa sanoa, että sillä on ollut ongelmaa varpaissa. Aina ei teippaaminen auta. Ongelma ei parane itsestään. No, nyt sitten on muutama päivä teipattu tipun varpaita suoraksi. Toisen jalan varvas onkin oiennut ja teippiä ei tarvita enää, mutta vasemman jalan varvas vääntyy yhä, mutta ei enää niin voimakkaasti. Ongelma on, että teippi ei meinaa pysyä kiinni. Lisäksi noin mielettömän pienen varpaan hoitaminen ja teippaaminen on äärimmäisen hankalaa. Kovasti toivon, että tuo kuntoutuisi. Se on kyllä terhakka tipunen ja pärjää hyvin muiden mukana, ja vaikka varvas jäisi huonoksi, pitäisi sen pärjätä jatkossakin. Sääli sitä on teippiviritysten kanssa kiusata, kun se ei ymmärrä miks sitä niin kiusataan. Mutta on kyllä oppinut varsin näppärästi nyppimään viritelmää kunnes se on pois. :( Näistä kymmenestä tipusta ei mulle jää kuin kaksi. 8 on varattu ja näillä näkymin lähtevät uuteen kotiin jo ensiviikolla.
Viisiviikkoiset pärjäävät jo melko hyvin vanhojen kanojen kanssa kanalassa. Niillä on useita kumottuja pahvilaatikoita, joihin on leikattu alle reijät, jotta tipu mahtuu laatikon alle piiloon turvapaikkaa tarvitessaan, jos joku vanhemmista kanoista närkästyy ja aikoo läksyttää jotakuta niistä. Tiput pysyttelevät pääasiassa kanalan toisessa huoneessa ja vanhemmat kanaset toisessa huoneessa. Välillä ne käyvät hiukan nopeasti vanhempien puolella esittäytymässä ja en ole nähnyt mitään kovin suurta tipun jahtaamista tapahtuvan. Jotain pientä asiaan kuuluvaa huomauttelua kylläkin - painutkos siitä! tyyliin.

PikkuPiia on hautomisesta sekaisin. Eristin sen kolmeksi päiväksi tasolle erilleen muista, jotta lopettaisi sen tyhjän pesän hautomisen. Tänään päästin sen takaisin. Ei tunnu auttaneen, se on pesässä taas!
Mulla on tällä hetkellä hautomakoneessa 10 kokeella 10 kaupan luomumunaa ja 7 omien kanojen munaa. Joiden pitäsi nopeasti laskettuna kuoriutua 4.4. Saa nähdä kuin käy? Näistä tipuista on muutama varattu ystävälle, mutta nyt mietin, kun kevät tulla kohisee ja kanalassa on reilun lämmintä, antaisinko Piialle hoidettavaksi tuolta pari munaa, jotta lopettaisi tyhjän hautomisen, jos se vielä noiden kuoriutumisen aikaan haluaa hautoa? Ongelma vain on, että, koska kana puolustaa tipujaan ärhäkkäästi, niin mun pitäisi eristää se hoitamaan tipujaan, jottei talvikanalassa mene meininki liian levottomaksi, kun nuo konehaudotutkin tiput nyt kotiutuvat vasta. Niistäkin muuten kukko ja pari kanaa varattu ystävälle. Muutama kukkopoika kyllä olisi ylimääräisenä, jos jotakuta kiinnostaa. Miut tavoittaa esim. munanetin kautta tunnuksella kaztanja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti