lauantai 5. toukokuuta 2012

Touhua riittää..

Tosiaan kiirettä on pitänyt. Touhua on paljon. Pihaa siivotaan tammikuisen hävittämisen jäljiltä. Silloin siis kaivettiin pahimman lumimyrskyn aikana puolet etupihan alueesta auki ja uusittiin rikkoutunut jätevesijärjestelmä rakentaen tilalle Uponorin maasuodattamo. Kun lumet suli paljastui kauhea kaameus.
Irti revityt marjapensaat on nyt istutettu uudelleen ja ne yrittävät tehdä silmuja - sitkeitä kasveja täytyy myöntää.
Pihatieltä on lapioitu savet ja autotallin edessä odottaa lapioijaa 15 kuutiota multaa, joka pitäisi levittää vanhan nurmikon päälle ajetun täytemaan päälle. Nurmikon pinta siis nousee suodattamon syystä osalta aluetta useita kymmeniä senttejä. Aitakin tien vierestä täytyy purkaa ja korottaa.

Samaan aikaan Papan kanssa rakennetaan talon taakse kalliorinteeseen tuleville karitsoille rakennusta. Tehdään pieni 7 neliön kokoinen rakennus, josta on nyt runko pystyssä. Katolla on jo aluskate ja pellit myös. Nyt pitäisi jostakin saada levyt, joilla levyttää sisäseinät, lattia ja katto, mutta ongelma on, että levyt, jotka oli tähän ajateltu on poltettu! Ne oli erääseen firmaan tulevien pakkausten suojalevyjä ja ne oli luvattu meille käyttöön, mutta joku peijakkaan hyväkäs meni ja laittoi ne hakkuriin. Joten nyt ei mulla ole levyjä, joilla levyttää. Ei auta kuin mennä ostamaan - rakennukseen suunniteltu budjetti nousee aikalailla. Tällä hetkellä on tarkoitus saada tila nopeasti vain sisältä valmiiksi. Rakennus eristetään ulkovuoraus tehdään valmiiksi sitten kesän mittaan talvea varten. Tärkeää on saada nyt toimiva suoja karitsoille, jotka haetaan kesäkuun alussa vierumäeltä. Rakennukseen pitäisi löytää vielä toimiva ovikin.
Myös aitaa rakennetaan rinnetarhan ympärille. Takarajalle ja sivuille tulee sähköpaimen. Etusivun aita todennäköiseti tehdään laudasta tai verkosta? Täytyy myös rakentaa toinen aitaus pellolle, jossa lampaat saavat päivisin laiduntaa ja sitten illalla ne siirretään takaisin pysyvään aitaukseen meidän talon taakse rinteeseen. Peltoaita tehdään akkupaimenella. Jos jollakin on mulle myydä sellainen, niin kirjoita mulle sähköpostia!
Pitääkin alkaa kaivamaan maa-aines pois kallioon asti, jotta pääsee sementöimään kallioon aitatolpat kiinni, jotta tuleva aita kestää lampaiden nojaamisen.

Koirat ovat paranemaan päin. Nyt ei ole kuulunut niiskutusta muutamaan päiväänja yritänkin niitä ruveta lenkittämään taas pikkuhiljaa kevyesti. Yritin jo aloittaa napin ja Pennin lenkityksen noin viikko sitten, kun ei oireita ollut muilla kuin Tarulla, mutta heti, kun liikkuivat enemmän alkoi taas Nappi niiskuttaa, joten päätin, että saavat yhä ulkoilla vain vapaasti pihassa. Jokohan mä huomenna uskaltaisin taas ruveta niitä lenkittämään? Mä haluun treenaamaan aksaa jo ja kisaamaan!


Tipusia kuoriutuu koneessa ja kanan alla.
Töissä on syntynyt jo kolme varsaa tälle keväälle. Ihania rohkeita mussukoita kaikki! Kolmea varsaa vielä odotellaan. :) Rinssi ruusunen, jolla välillä ratsastelen on nyt sairaslomalla selkävaivan vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti