torstai 7. kesäkuuta 2012

Käsityöt karkaa hanskasta..


Mulla meinaa tuo käsitöiden laajuus hiukan kadota rukkasesta.
Täällä siis siistitään ja maisemoidaan pihaa uusiksi jätevesijärjestelmän vaihdon jäljiltä.
Joulukuussa meiltä siis hajosi umpikaivo ja se rupesi täyttymään vedellä hurjaa vauhtia ja niin Tammikuussa pahimman lumimyrskyn aikaan pihaa kaivettiin auki ja asennettiin uutta jätevesijärjestelmää.. Niin ihqua!
Piha oli lumien sulaessa kuin pommin jäljiltä ja nyt on riittänyt töitä.
Tällä hetkellä rakenteilla nurmikon reuna-aidat pengertämään nurmikkoaluetta pihatiestä, sillä maan pinta nousi parhaillaan useita kymmeniä senttejä uuden jätevesijärjestelmän myötä. Muutama ruuvi tullut ruuvattua ja palikka sahattua.. pian on projekti puolessa välissä.
10 kuutiota on jo multaa levitetty ja kuljetettu käsin ja yhdelle alueelle siemen jo kylvettykin ja nätti lyhyt nurmikon taimi siellä jo puskeekin esiin. Marjapuskat, jotka nostettiin talvella tylysti hangen päälle on istutettu uudelleen ja yrittävät sitkeästi kasvattaa lehteä ja marjaa. Kituliailta näyttävät lehdet repimättömän pensaan vierellä. Vielä on reilusti hommaa jäljellä.
Samaan aikaan on rakennettu rinteeseen lampolaa ja lammas-aitaa. Lampola onkin jo käyttöä vaille valmis. Vain ulkoverhous puuttuu ja se tehdään kesän mittaan. Tulevana Lauantaina haenkin karitsat. :)

Tässä näkyy toisen puolen nurmikon reuna-aitaa.
Vielä puuttuu aidan päältä lauta ja tolppien katkaisu. 
Reunan viereen tarttee vielä laittaa lisää multaa ja istuttaa nurmikkoa siihenkin.
takana näkyvä aitakin tartteee nostaa nyt ylemmäs, kun maanpinta nousi reilusti. 
Menee muuten koikut talvella lumen aikaan ylitse tuosta.

Tässä näkyy paremmin karu todellisuus. Mutta kyllä tämä pikkuhiljaa siistiytyy.

Tämä rinne alue on sellainen mun ikuisuus projekti.. 
Mutta kivasti siellä alkaa jo kaikenlaista pientä perennaa nousta.. :)

Tässä lampola odottaa asukkejaan. 





Pappa Ahertaa!

Ruokintapöydän edessä olevat laudat on tarkoitus vielä vaihtaa pyöreiksi tolpiksi, jotta ovat käyttäjälle ystävällisemmät. Alalaitaan laitetaan myös pyöreä tolppa laidaksi. Tuonne minä sitten laitan heinät heinäverkossa, jonka kiinnitän takaseinään koukkuihin, niin että lampaat ei pääse sitä repimään karsinan puolelle pinnojen välistä sen tyhjentyessä. Alkuun tietty pikku karitsat syö ihan maasta.. <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti